Suomessa jälleen!

Sorpresa, sorpresa! Ollaan nimittäin palattu jo tänne loskaiseen ja harmaaseen Suomenmuahan! Tästä pikku jäynästä eli lentolippujen muutoksesta ei tiennyt kuin muutama ihminen, joten pieniä sydänkohtauksia on tullut aiheutettua tässä muutaman päivän aikana. Mikään ei ole niin hauskaa, kuin yllättää ihmisiä. Toivottavasti on edes ollut positiivinen ylläri... Tiedettiin siis jo kuukausi sitten, että ollaan tulossa aiemmin kotiin. Syynä tähän lippujen vaihtamiseen oli otsaa kurttuun vetävä rahatilanne, sekä Hyvien & Halpojen Matkakohteiden loppuminen. Kyllähän sitä olisi voinut viimeiset viikot viettää vaikka Guatemalassa, jos rahaa olisi ollut. Mihin ne rahat edes ylipäätään katosi sillä tavalla? Meidät on varmaan ryöstetty huomaamattamme... (Jos syö neljä kertaa päivässä ulkona, niin siihen ei mene rahaa, eihän?)

Viimeinen viikko Matakalapa-sitissä oli erittäin, hyvin, kovasti mielenkiintoinen. Ei itse asiassa tehty oikeastaan mitään, mutta harrastettiin joutilaisuutta. Maanantaisten pippaloiden jäljiltä meillä olikin yhtäkkiä ihan hirveästi uusia kavereita, joiden kanssa istua Artesanoksessa tai muuten vain hengailla. Harmitti ihan älyttömästi, ettei oltu aiemmin tutustuttu niihin ihmisiin, vaikka ollaan kaikki oltu Matagalpassa samaan aikaan. Hollantilainen Rutger (jota en pystynyt ikinä kutsumaan oikealla nimellään, koska se kuulostaa ihan pierulta. Sanoin häntä Ruuksi) sanoi, että ollaan nähty Matagalpa Toursilla monesti, ja moikkasin häntä kerran näin: "moi". Olen ollut aika terävänä vissiinkin. Moi tarkoittaa sitä paitsi hollanniksi kaunista.

Viikon voi tiivistää seuraavilla sanoilla: olutta, drinksuja, valvomista, moskiittoja, aurinkoa, hikeä, hankalia englanninkielisiä keskusteluja, nopeasti ohi vilahtavia päiviä.

Ainoastaan yhtenä päivänä tuli tehtyä vielä jotain suhteellisen järkevää. Käytiin Ruun kanssa katsomassa San Ramonin lähellä olevaa vesiputousta. Mentiin sinne moottoripyörällä, mikä oli tietenkin erittäin hyvä ratkaisu, koska a) nicaraguassa tiet on aina hyvässä kunnossa, b) nicaraguassa ei ole pölyä tai likaa. Voitte vaan kuvitella, miten mustana meikeläisen naama oli vesiputoukselle päästyämme. (Vihje: musta) Onneksi siellä pystyi uimaan. Se oli muutenkin tosi hieno paikka, sain mahtavia visioita sen suhteen, miten siellä voisi järjestää hurjat ulkoilmapartyt. Ehkä seuraavalla kerralla...

Sunnuntaina 29.3. alkoi vatsanpohjassa jo vähän möyriä, mikä saattoi kyllä jännityksen sijaan johtua koko viikon kestäneestä huonosta ruokavaliosta. Päivikki oli luvannut tulla hakemaan meidät kahdelta yöllä, jotta oltaisiin neljältä Managuassa kentällä. Lento lähti 6:30, ja oltiin tietysti varauduttu jo siihen, että siellä voi tulla mitä tahansa ongelmia, varsinkin kun lippujen kanssa oli aiemmin ollut jo niin hankalaa. Järkevänä ihmisenä nukuin tietenkin hyvin edellisen yön, pakkasin päivällä jo kaiken valmiiksi ja nukuin kauneusunet ennen lähtöä.

Tai sitten en. Olin edellisyönä nukkunut noin kaksi tuntia. Sunnuntai meni tehdessä jotain, en itse asiassa edes muista, mitä. Ainakin kävin juomassa Artesanoksessa viimeisen capuccinon, sekä syömässä illalla Casa Grandessa Jenskan ja Ruun kanssa. Lähdin sitten Casa Grandelta vielä käväisemään Artesanoksessa Jenskan mennessä kotiin pakkaamaan ja nukkumaan hetkeksi. Niinhän siinä kävi, että meikeläinen tulee kahdeltatoista kotiin, käy suihkussa ja pakkaa tulipalokiireellä viimeset tavarat. Spontaanius rulaa! En siis ehtinyt nukkua ollenkaan, ja seuraavan kerran sainkin nukuttua vasta tiistai-keskiviikko -yönä Suomessa.

Matka(t) meni oikein hyvin, ei ollut mitään ongelmia missään kentillä, lukuunottamatta pientä odottelua Houstonin kentällä, kun niiden typerät tietokoneet ei meinanneet toimia. Lento Houstonista Amsterdamiin sujui oikein mukavasti, koska lennolla pystyi katsomaan noin 50 eri elokuvaa tai kuuntelemaan eri albumeja tai pelaamaan pelejä. Jokaisella matkustajalla oli siis oma televentteri. Kone oli myös puolityhjä, joten istuttiin Jenskan kanssa kahdestaan kolmen penkin rivissä.

Helssinki-Vanttaalla meitä oli vastassa hiljaisuus. Se tuntui todella omituiselta. Kun on kolme kuukautta elänyt jatkuvan öykkämöykän keskellä, niin Suomessa on kyllä haudanhiljaista. Lentokentällä ihmiset eivät puhuneet toisilleen! Teki mieli alkaa kiljua, saada joku älämölökohtaus. Meitä tuli vastaan Joni ja Tuomo, joilla luultavasti meni hermot meidän "Entonces... qué me dice?" -juttuun jo viiden minuutin jälkeen. Korkattiin kentän pihalla pullo shampanjaa, ja aloitettiin matka kohti Jyväskylää auringon paistaessa. Se olikin mukavaa, että arska paistoi. Olisi ollut liian suuri shokki, jos olisi rätkyttänyt räntää.

Kun tultiin meille, astui Joni ensiksi ovesta sisään kauppakassin kanssa, jättäen oven auki. Jäin seisomaan hiukan oven taakse, ja kuulin Nooran kysyvän Jonilta, että miksi tämä jätti oven auki. Kävelin ovesta sisään ja sanoin eteisessä seisovalle Nooralle moi. Hän katsoi minua, sanoi moi. Oikein huomasi, miten hänellä löi pari sekuntia ihan tyhjää, kunnes hän tajusi tilanteen ja alkoi hokea, että "mistä sää oikein tulit, miten sää oikein tulit?!". Hahaa :D Porukoiden reaktio oli lähes samanlainen, mutta iskä alkoi väittää tienneensä, että ollaan tulossa aiemmin. Oli kuulemma "etiäisiä". Niin vissiin... Pissitettiin teitä kaikkia kuus-nolla!

Nyt sitten täytyisi alkaa adaptoitua tähän Suomenmuahan ja arkeen. Kouluun mennään pääsiäisen jälkeen, mutta harjoitteluraporttia voisi alkaa jo väsätä ensi viikolla. Ei muuten, mutta kun loput apurahat saa vasta palautettuaan raportin ;) On outo olo koko ajan, johtuen varmaan osaksi aikaerosta, mutta toisaalta myös tästä kaikesta. Täytyy sanoa, että vaikka reissu olikin upea, niin on sitä kyllä ihanaa olla kotona! Tällä hetkellä olen äiteen ja iskän luona mättämässä kilotolkulla ruisleipää ja saunomassa. Mikäs sen parempata!

Ja kaikista ihanin puuha on juuri menossa: pakastetaan/saunotetaan kaikki nicassa olleet vaatteet ja kirjat, jotta saataisiin ystävämme luteet karkotettua.

Tässä vaiheessa haluan kiittää kaikkia (KIITOS!) siitä, että olette jaksaneet lukea kötinöitäni. Saatanpa jatkaa avautumista tänne, jos elämässä sattuu ja tapahtuu jatkossakin jotain.

Entonces...