Voe tokkiisa, se on sitten lommoo!

Niinhän siinä kävi, että hengissä selvittiin harkasta. Eilen alkoi loma! Viimeinen päivä ei tuntunut ihan niin pitkältä, mitä olin aluksi pelännyt, mutta tylsää siellä kyllä oli, kuten tavallista. Jennillä oli sentään jonkinlaiset pippalot töissä lähdön kunniaksi, saivat Johannan kanssa upeat pahvisydännaamarit ja kaikkea. Olen todella katkera. Totesin kyllä eilen, että en olisi jaksanut siellä yhtään pidempään. Viimeisen päivän kunniaksi tapahtui muun muassa seuraavaa: Yksi lapsi onnistui halkaisemaan toiselta alahuulen, toinen hakkasi toista repulla ja yksi puri toista käsivarteen niin, että jäi ihan kunnon jälki. Niihin pienimpiin ei saada mitään tolkkua, opettaja juoksee vaan lapsen luota toisen luo rauhoittelemaan tilannetta.

Viikko meni muuten tosi nopeasti. Tiistaina käytiin mamman ja tytön kanssa syömässä Casa Grandessa, ja jutustelukin sujui ihan ongelmitta. On tuo meidän mamma aika pakkaus, se on nimittäin aikoinaan halunnut vain tehdä lapsen, mutta ei miestä! Siksi sillä onkin nyt vain Cristian, mutta ei äijää. Cristian kuitenkin käy isänsä luona ja on tämän kanssa väleissä. Mamma on täkäläisestä näkökulmasta katsottuna aika IVN! (Niille, jotka eivät tätä hienoa termiä vielä tunne, niin IVN=ITSENÄINEN VAHVA NAINEN). Päätettiin tietenkin tarjota ruuat Jennin kanssa, ja nieleskeltiin hieman siinä vaiheessa, kun lasku tuli pöytään. Maksettiin kuitenkin mukisematta, koska neljästään olisi ollut vaikeaa juosta yläkerrasta asti karkuun tarjoilijoita. Kotona sitten laskettiin euroissa, että mitä molemmille jäi maksettavaksi... No, hurjat 11€! Ollaan aika noloina omasta typeryydestä aina välillä.

Mamma myös lupasi tehdä meille viimeisen työaamun kunniaksi pannukakkuja, joten eilen aamulla meitä sitten odotti pannukakut keittiössä. Mennessäni aamupesulle tihrustin ilman silmälaseja hellalle, ja näin siinä jotain kökkösiä pannulla rasvaan upotettuna. Ajattelin, että mamma tekee aamupalalle pannukakkujen lisäksi jotain muuta... No, ne olivat niitä pannukakkuja! Pieniä, pyöreitä, rasvaan upotettuja. Vähän erilaisia, mitä ollaan täällä aikaisemmin syöty. Oli ne ihan hyviä, mutta en kyllä toista kertaa tahdo vetää noin raskasta aamiaista. Mamma oli kuitenkin ihan kyynel silmässä siitä, että ollaan lähdössä pois. Hän on niin herttainen!

Meidän oli tarkoitus leipoa pullaa harkkapaikkoihin viimeiseksi päiväksi, ja onnistuin löytämään kardemummaakin luontaistuotekaupasta. Se oli Ihan Oikeaa Kardemummaa, vielä sisällä kuoressa. Onneksi kotoa löytyi huhmare, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa pientä kouraan mahtuvaa KIVEÄ, jolla murskasin kardemumman leikkuulautaa vasten. Tehtiin pullat siis leivinjauheella, jolloin ne ovat enemmän muffineiden kaltaisia. Valitettavasti kävi pieni äksidentti, kun Jenska meni avaamaan uunin luukun väärään aikaan: kaikki ensimmäisestä satsista lösähtivät kasaan. Ulkonäkö oli niin hirveä, ettei kehdattu viedä niitä mihinkään, mutta olivat ne kyllä hyviä! Mammalle ja tytölle ne ovat kelvanneet ainakin.

Alkaa pikkuhiljaa riepoa täällä sellaiset pienet arjen asiat, kuten se, että TRANQUILA TRANQUILA! Tarkoittaa sitä, että mihinkään ei ole kiire, mikään ei tule ajallaan, joka ikistä asiaa saat odottaa noin seitsämäntoista vuotta. Äsken aamiaisella esimerkiksi saatiin odottaa kahvia viidentoista kahvikupin verran. Keskiviikkona kävin SOS Centrolla hakemassa todistusta. No, työntekijät olivat juuri lopettelemassa lounasta ja telkkari oli päällä. Minut kutsuttiin pöydän ääreen istumaan, ja luonnollisestikin ajattelin, että nyt keskustellaan harjoittelun kulusta. Ehei. Katsottiin telenovelaa kaikki yhes koos! Ne ilman muuta ajattelivat, että ensin katsotaan elintärkeä telenovela loppuun, ja sitten vasta mennään bisneksiin. Siinä minä sitten törötin 45 minuttia katsellen brassitelenovelaa, joka vaikutti vielä Salkkareitakin huonommalta (sorppa vaan kaikki Salccarifanit). Työntekijät kommentoivat koko ajan innokkaasti sarjan tapahtumia tyyliin ”toi Pirkko muuten ties tosta Penasta, että se on muhinoinut tuon Santerin kummin kaiman vuohen kanssa!”

No, sain todistuksen ja se siitä. Se on tosin tehty erään entisen harjoittelijan todistuspohjaan, mutta onneksi siinä on sentään oikeat päivämäärät, nimi ja työpaikka. Kiitos nam.

Varattiin tuossa myös muutamat hotellit: Hotel Barcelo Montelimarista otettiin yksi yö, se on se LUKSUSHOTELLI. Siellä on KYLPYAMME ja KUUMAA VETTÄ! Voitteko uskoa! Me päästään kunnolla pesulle! Suunnitelmiin kuuluu seuraavaa: hotellin baarikaappi, kylpyamme, Henna & Jenni, paljon vaahtoa. You can imagine. Luvataan olla hukkumatta. Toinen hotellivaraus oli taas mielenkiintoinen tapaus: Jenni soitti Cornille Grace´s -nimiseen paikkaan, jossa vastasi joku erittäin rennonkuuloinen tyyppi. Rennonkuuloinen on ehkä vähän vähättelyä, koska jantteri oli kuulostanut lähinnä siltä, että se käärii marisätkää luuri olkapäälle tuettuna. Ollaan kuitenkin soitettu jonnekin Corn Islandin Huumeidenvälitys Ry:hyn... Saas nähdä, millainen hotelli meitä siellä odottaa lauantaina. Huomenna. HUOMENNA MENNÄÄN CORNILLE VOI HERRA MUN VERENI!

Täytyy myöntää taas, että vaikka täällä onkin ollut tosi hienoa, niin kyllä minä kaipaan aika paljon Suomea. Kaipaan ihan hirvittävän paljon säännöllistä liikuntaa, sitä ainoaa kunnollista stressinpurkukeinoa. Kaipaan hiljaisuutta. Omaa sänkyä ilman luteita ja muita kavereita. Jonagold -omenoita. Äiteetä. Kaikkia tärkeitä ihmisiä, joiden kanssa vaihtaa ajatuksia (tultiin Jenskan kanssa siihen tulokseen, että vaikka ollaankin toisillemme tosi tärkeitä ja menee hyvin ja kaikkea, niin piru vie, kun ei meilläkään riitä kohta enää mitään puhuttavaa!)

Huvitti muuten yksi ilta se, mitä kaikkea ajateltiin ihan ensimmäisinä päivinä täällä Nicassa. Ekana iltana Managuassa hotellissa katsottiin suihkua, ja oltiin ihan pöyristyneitä (”ihan hirveä tuo suihku, ei viitsi käydä siinä, kamala rähjähotelli!”) Ei vaan tytöt tienneet, että TÄÄ ON TÄTÄ TODELLISTA NICAA. Viimeksi siellä hotellissa käydessämme se suihku tuntu ihan perussuihkulta. En edes käyttänyt suihkusandaaleita, mitä en kyllä ole täällä tehnyt vielä missään. Tervetulloo vaan jalkasieni ja kaikki muutkin kaverit! Aluksi ajateltiin myös meidän asunnosta, että se on varmaan alempaa keskiluokkaa tai jotain. Nyt ollaan tajuttu, että sehän on oikeasti aika porvarikämppä! Hassua. Vähän varmaan kotona tuntuu luksukselta. Ja Suomessa kaupassa kuolee ahdistukseen, kun tajuaa, miten paljon ruokaan menee rahaa.

Mutta. Huomenna Cornille. Siellä viikko, sitten Granadaan ja sen jälkeen luksushotelliin. Nettiä pyrin välttelemään niin paljon kuin pystyn, mikä ei luultavasti tule olemaan hankalaa siellä Little Cornilla. Siellä ei nimittäin ole edes autoja, teistä puhumattakaan. Aamuisin voi kuulemma kävellä toiselle puolelle saarta ostamaan tuoretta kookosleipää....