Erilainen viikonloppu tällä kertaa

Jennin vointi ei parantunut iltaa kohti: mikään ei pysynyt sisällä, oksetti ja heikotti syömättömyyden takia. Jossain vaiheessa alkuiltaa taisi olla kuumettakin, mutta se onneksi laski yötä kohden. Edes Nausylista (pahoinvointilääke) ei tuntunut olevan apua. Parastahan olisi tietysti tällaisessa tilanteessa juoda Gatorade -juomaa ja oraaliliuosta, jotta saisi nesteytystä ja edes jotain mineraaleja, mutta ne ovat aika kuvottavan makuisia jo itsessäänkin. Ei siis ihme, että Jennillekään ei meinannut upota kumpikaan.
Illalla näytti jo melko selvältä se peli, että lähdetäänkö El Chileen. Onneksi Viki lupasi, että hän voi lähteä meidän kanssa toisella kertaa sinne, joten ei tarvinnut sitten jäädä harmittelemaan sen paikan missaamista. Hanneriikka ja Viki soittelivat molemmat tänään ja kyselivät Jennin vointia. Tuntuu hyvältä tietää, että täällä on niin toimiva tukiverkosto, jos jotakin sattuu! Olemme hyvissä käsissä...
Aamulla Jenniä vielä oksetti, mutta äsken hän kykeni jo syömään jugurttia, banaanin sekä leivän. Kohta tyttö aikoo urheasti lähteä kanssani intter webber -kahvilaan, koska ei yksinkertaisesti jaksa pönöttää täällä tunkkaisessa huoneessa toista päivää.
Hieman pelottaa, että milloinka tuo riivaus iskee minulle. Toivoisin ainakin kovasti, että se tapahtuisi harjoittelun aikana, viikolla, eikä juuri silloin kuin pitäisi mennä esimerkiksi Montelimariin. Saattaisi pikkuisen harmittaa sen missaaminen!
Kuulin muuten vallan kummia eilen käydessäni toimistolla. SOS Centrolta Sandra, joka on käsittääkseni nyt se harkan ohjaajani, oli soitellut Vikille. Sandra kävi yksi päivä harkkapaikassani hoitamassa asioita, ja oli ilmeisesti seurannut minun toimintaani lasten kanssa, juuri kun olin leikittänyt isompia lapsia (metsämökkiä ja pää-olkapää-peppu-jne -leikkiä). Olen kuulemma aivan omassa elementissäni lasten kanssa! Minusta oli oikein pursunnut innostusta ja motivaatioita lasten kanssa toimimiseen, tai jotain muuta vastaavaa... Tuli hieman mitähittoa -fiilis, kun omasta mielestäni en oikein osaa olla lasten kanssa, enkä ole siitä kauheasti koskaan välittänyt. Tuntui kyllä tosi hyvältä saada tuollaista palautetta! On myös lämmittänyt mieltä se, että lapset osaavat jo hienosti noiden laululeikkien sanoja Suomeksi. Tykkään kyllä hirveästi niistä hetkistä, kun harkassa on jotain järkevää tekemistä, kuten nuo leikkihetket. Harmi vaan, että noita laululeikkejäkään ei jaksa ihan koko aikaa (tai jaksaa, mutta menee ääni). Pitäisi keksiä jotakin vastaavaa, jossa kielimuuri ei haittaisi. Toisaalta, minulla on enää ensi viikko jäljellä siellä, käsittääkseni. Koulut kun alkavat helmikuussa, niin luultavasti lapsilla on sitten yllin kyllin tekemistä. Sitten varmaan siirryn työskentelemään aikuisten kanssa.
Eilen innostuin taas hiukan liikaa tuosta shoppailusta: eksyin yhteen käytettyjen vaatteiden liikkeeseen, josta löysin aivan ihanan mustan pitsimekon! Se istuu aika napakasti päällä, joten ei ole hirveästi varaa levitä tästä, jos mielii sitä käyttää. Oli kuitenkin pakko ostaa se ihanuus! Toinen mekko oli suoraan jostain 60 -luvulta, kivan värinen ja tosi hyvän mallinen minulle. Sitä pitää hiukan kaventaa Suomessa (äitille terkkuja!) Lisäksi ostin caprit urheilupöksyiksi. Noihin ei oikeasti mennyt rahaa lähes yhtään. Rakastan tätä maata!
Kuinka ollakaan tuli sitten kotona puhetta urheilemisesta Cristianin kanssa. Hän sanoi käyvänsä aamuisin kuntosalilla, jonka kuukausikortin hinta oli jotain aivan mitätöntä. Innostuin tietenkin ja lupasin lähteä katsomaan joku aamu ennen töihin menoa, että josko siellä voisi alkaa käydä pari kertaa viikossa! Olisi ihan mahtavaa päästä vähän edes urheilemaan, kun täällä ei oikein voi edes lenkkeillä tai mitään.

Vietämme siis rauhallista lauantaipäivää Jennin kanssa. Katsotaan nyt, että joko sitä huomenna päästäisiin lähtemään San Ramoniin Vikin kotia katsomaan.