Perjantaina illalla päätettiin repäistä viikonlopun alkamisen kunniaksi, ja lähdettiin syömään porukalla italialaiseen ravintolaan. Meidän ”kuusikon” lisäksi mukaan lähti Minna, Vikin ystävä, joka työskentelee toimistolla. Minna on ollut täällä jo 10kk. Saatiin syödäksemme oikein maukasta pastaa (ja toiset lasagnea), sekä keskusteltiin erittäin henkeviä (eli ei). Luultavasti Minna oli puolet ajasta ihan kauhuissaan siitä, miten huonoja juttuja meillä oikein on. Olemme tässä analysoineet keskustelujamme, ja ne useimmiten liittyvät vatsan toimintaan tai ylipäätään eritteisiin ja kaikkeen muuhun ällöttävään. Voitte myös kuvitella, miten paljon meistä kuudesta naikkosesta lähtee ääntä, kun oikein päästään vauhtiin... Minna kesti kuitenkin urheasti, ja jatkettiinpa sitten vielä ravitsemusliikkeeseen nimeltä MadreTierra, jossa oli parhaillaan livemusiikkia. Siellä oli myös yllättäen töissä meidän espanjanopettaja, jolta kovasti yritin tilata kaakaon. Sitä ei kuitenkaan ollut mahdollista saada, joten vaihdoin sen margaritaan (melkein sama asia!) Valitettavasti en tajunnut pyytää sitä ilman jäitä, kun ajattelin sen tulevan muutenkin ilman... No, eipä tullut. Vaihtoehtona oli siis jättää koko drinksu juomatta tai kaivella jääpalat äkkiä pois. Itse asiassa tuo jälkimmäinen vaihtoehto tuskin vaikuttaa juoman hygieenisyyteen parantavasti, mutta ainahan sitä kannattaa yrittää. Jäät pois vaan desinfioiduilla sormilla ja kuutiot tuhkakuppiin... Ja kaiken työn jälkeen se maistui aivan hirveältä! Täällä laitetaan kaikkien alkoholia sisältävien lasien reunaan baarissa suolaa, jotta ihmiset eivät kävisi kusella niin usein! No, oltiin onneksi niin väsyneitä jo valmiiksi, että olisin varmaan tipahtanut sen drinkin jälkeen. Lähdettiin hyvissä ajoin kotia kohti, koska aamulla oli jälleen kerran aikainen herätys. Ulkona oli ihan perskeleen kylymä, satoi vettä vaihteeksi :(
La Daliaan:
Lauantaina aamulla suunnattiin sitten puoli kahdeksan aikaan pohjoiselle bussiasemalle, joka sijaitsee ”pahamaineisella” Guanucan alueella. Meitä ollaan varoiteltu, että siellä pitää olla varuillaan, saattaa taskuvarkaat iskeä. Aseman vieressä on mercado (tori), jolla on aina paljon porukkaa. Mercadoilla saa yleensäkin olla varuillaan. Ei meitä siitä huolimatta pelottanut sinne mennä, reput eteen vaan roikkumaan ja menoksi. Asemalla arvottiin taas, että mihinkähän bussiin sitä menisi: tytöt olivat aikaisemmin kysyneet bussin lähtöaikaa, ja saaneet noin n+1 vastausta. Tietokilpailukysymykseen ”mihin aikaan bussi lähtee?” vastauksena voi olla mikä tahansa seuraavista a) puolen tunnin välein, b) tunnin välein, c) joka toinen tunti, e) milloin tahansa, f) huomenna :D Onneksemme bussi lähti melkein heti, ja kauhukuusikko pääsi matkaan.
Tällä kertaa bussissa oli tilaa istua muuten, mutta jalkojen alla oli lapsille tehdyt ”korotukset”, matka sujui siis polvet suussa ja persaus puutuneena. Onneksi se ei ollut kuin kaksi tuntia. Jäätiin pois keskellä ei mitään. Kysyttiin eräältä muorilta, että mihinkähän suuntaan sitä pitäisi lähteä, että pääsisi La Sombra Lodgelle. Se on ekologinen matkailuyritys, joka tarjoaa muun muassa kävelyretkiä luontoon ja tutustumista kahvin kasvattamiseen ja jalostamiseen. Muori ei ollut ihan varma, osoitteli vain erästä kärrypolkua ja horisi jotain noin kymmenestä kilometristä. Siinä vaiheessa oltiin hieman HMMMMMMMHHH. Onneksi vieressä oli kioski, josta kysäisimme uudestaan. Saatiin vastaukseksi jotain viiden kilometrin luokkaa. Koska takseja ei pahemmin näkynyt siellä päin, lähdimme tarpomaan kärrypolkua. Ja kyllähän sitä pitkin perille pääsi, mutta oli se ainakin sen 5km! Ja sijaitsi korkealla vuorella, kuinkas muuten!
Paikka näytti tosi kauniilta, ja varsinkin se asuinrakennus oli juuri suomalaiseen makuun puusta ja kivestä tehty. Joka puolella kasvoi kukkia ja hanhet vaappuivat pihalla. Meidät otettiin vastaan todella lämpimästi, ja tarjottiin ensimmäisenä vastapuristettua mehua, joka oli kuin karkkia! Virkisti oikein mukavasti. Siellä ei ollut samaan aikaan ketään muita turisteja, joten saatiin valita mitkä tahansa huoneet. Siinä hetki pällisteltiin, kunnes saatiin lounasta, jonka jälkeen lähdettiin ensimmäiselle kävelyretkelle ympäristöön. Nähtiin matkalla muun muassa laiskiaisia, jotka tosin olivat niin hyvin sykkyrällä puissa, että näyttivät lähinnä oksiin kiertyneiltä karvalakeilta. Eikä niillä muuten ole tapana liikkua kovinkaan paljon! Parasta oli kuitenkin pieni vesiputous ja laguuni, jossa käytiin uimassa Suvin, Kaisan ja Jennin kanssa. Bikinit päälle vaan kivien suojassa ja polskuttelemaan! Olihan se hiukan viileää, mutta virkisti ihanasti bussimatkan ja kävelemisen jälkeen. Hassua, miten täällä tulee tehtyä tuollaista, Suomessa kun en tarkene uida edes kesällä.
Käveleminen oli taas yllättävän raskasta maaston takia, mutta onneksi siellä ylhäällä vuorella oli ihanan raikasta ja viileää. Tuntuu kivalta tehdä kaikkea järkevää viikonloppuisin... kun vertaa siihen, mitä Suomessa tulee yleensä tehtyä. Kävelyretken jälkeen lähdettiin vielä katsomaan, miten kahvia poimitaan. Matkustettiin tietenkin kuorma-auton lavalla, ja sehän oli taas kuin huvipuiston laitteessa olisi ollut. Mitenkähän ihmeessä täällä kestää autoissa jousitus? (Ei se ilmeisesti kestäkään...)
Kahvi oli jo tältä päivältä poimittu, ja nyt niitä säkkejä täytettiin ja lastattiin autoon. Siellä oli hirveästi sakkia, pieniä lapsia myöten. Tuli aika kurja olo, kun katsoi niitä ihmisiä. Tästä lähtien taidan ostaa jotain reilun kaupan kahvia... Olin kuulevinani, että sellaisesta isosta, varmaan 10kg säkistä kahvia maksetaan täällä vain 18 c$, eli reippaasti alle euron. Ei näille ihmisille jää todellakaan paljon käteen niinkin raskaasta työstä. Ja ne lapsetkin raahasivat säkkejä! Antaa kyllä näkökulmaa elämään taas...
Palattiin takaisin tilalle, jossa nähtiin, miten kahvinpavut kuoritaan koneellisesti. Pavut näyttivät ihan karkeilta ennen kuorimista! On siinä kyllä aikamoinen prosessi, että saadaan ne kahvit jalostettua ja Suomeen saakka. Ehkä sitä joka-aamuista kahvikupposellista arvostaa nyt hiukan enemmän.
Kaiken tämän jälkeen päätettiin mennä suihkuun. Suihkut näyttivät siltä, että niistä tulisi lämmintä vettä! Luksusta! Mutta kuinkas siinä kävikään: oltiin aina 3 ihmistä yhtä aikaa suihkussa, joten välillä tuli tulikuumaa vettä, välillä jääkylmää :D Sain kymmenen sekuntia lämmintä vettä, jonka jälkeen tuli pelkkää kylmää. Noh, eipähän ainakaan totu sellaiseen hienosteluun.
Nälkä koversi jo kaikkien vatsassa, mutta ruoan tuoksua ei vain tullut alakerrasta. Tuli yleinen panniikki sen suhteen, että meillä ei kellään ollut mitään eväitä mukana, paitsi rommia ja iso pullo siideriä. Pelättiin, että ei saada ruokaa riittävästi ja kuollaan nälkään ennen aamiaista. Suomalaiset Nicassa, juu-u ;) Sitten kun sitä ruokaa vihdoin saatiin, niin jaettiin kyllä toooodella tarkasti jokainen pavunmurunen (gallo pintoa, tietenkin). Kaikille taisi silti jäädä hiukan nälkä, ja väsyttikin jo hirveästi, vaikka kello oli vasta jotain seitsämän! Linnoittauduttiin sitten yläkerran oleskelutilaan viltteihin kääriytyneenä (siellä oli aika kylmä illalla) ja naukkailtiin rommia sekä siideriä lämpimiksi. Jaettiin myös löytämäni myslipatukka kristillisesti viiteen osaan (Johanna-raukka ei voinut syödä pähkinäallergian takia). Näytettiin ihan joiltain katujen miehiltä siellä vilttien ja pullojen kanssa. Puoli kymmeneltä luovutettiin Jennin kanssa ja mentiin nukkumaan. Oli ihan erilaista nukkua siellä, koska mitään ääniä ei kuulunut, luonnon äänien lisäksi. Matagalpassa pauhaa joka yö jokin ääni.
Aamiainen oli onneksi runsas: gallo pintoa, munakasta, tortillaa... Harmi vain, että lähdettiin taas suoraan kävelyretkelle aamiaiselta. Alkoi nimittäin pikkuisen närästää, kun ei ole tottunut raskaaseen ja rasvaiseen aamiaiseen. Käveltiin taas ihan kaunista reittiä, mutta ei oikein nähty eläimiä. Maisemiakin oli hiukan vaikea katsella, koska piti katsoa aika paljon jalkoihinsa. Ihan mukavaa oli silti kävellä, ja nähdä luontoa. Kuultiin kyllä esimerkiksi tukaanien ääniä! Lopuksi käytiin perhosfarmilla, jossa perhosille oli tehty luonnolliset elinolot ison verkon sisälle. Päästiin myös katsomaan, miten mansikoita viljellään täällä. Mansikat eivät ole samanlaisia kuin Suomessa, ne muistuttavat enemmän vattuja, kasvavat samanlaisessa puskassa ja maistuvatkin enemmän vatuilta. Syötiin varmaan puolet niiden sadosta siinä ohi kulkiessamme...
Ravitsevan lounaan (hankittiin jännitystä elämään, ja syötiin ensimmäistä kertaa raakaa ruokaa täällä: salaattia) jälkeen oli jälleen aika suunnata kotia kohti. Tällä kertaa emme ajatelleet kävellä, joten henkilökunta tilasi meille taksin. Piti kuitenkin tehdä niin, että aluksi meni kolme ihmistä (minä, Jenni ja Hanneriikka) ja sitten sama taksi tuli hakemaan muita. Siinä me sitten istuttiin kolmestaan keskellä La Daliaa, kaikkien silmätikkuina. Se oli todella karu paikka, ihmiset joutuivat juoksemaan busseja kiinni ja hyppäämään kyytiin, joitain kuljetettiin kuin eläimiä konsanaan ja joka puolella oli likaista. Onneksi löydettiin oikea bussi, jonka kyytiin hypätä. Eihän siinä, se bussi oli vaan tupaten täynnä. Siis oikeasti TÄYNNÄ. Jouduttiin seisomaan koko matka pitäen kiinni ylhäältä tangosta/matkatavarahyllystä/penkeistä! Kyllä siinä sai treeniä kerrakseen, kahden tunnin matkalla. Ihmisiä varmaan seisoi enemmän kuin istui siellä.
Kaiken kaikkiaan oli todella mukava reissu, eikä maanantaikaan ole tuntunut niin hirveältä kuin se yleensä tuntuu. Harkassa bongasin huussin pielestä miehen hevosen kanssa, hepalla oli ihan rodeosatula ja kaikkea. Pääsin sitten ratsastamaan hieman, jos sitä nyt voi ratsastamiseksi sanoa, sillä se hevospolo ei tahtonut liikkua mihinkään suuntaan. Lapsilla ainakin oli hauskaa, kun ”profe” ratsasti! Sain myös hemmotteluhoitoa, kun yksi tytöistä tahtoi kammata tukkaani. Olin jättänyt sen ensimmäistä kertaa auki, ja sehän aiheutti ihastusta.
Että semmoista tällä kertaa. Saas nähdä, että mitä tällä viikolla tehdään muuta kuin käydään harkassa. Viikonloppuna on tarkoitus mennä käymään El Chilessä, jossa valmistetaan muun muassa koruja ja laukkuja. Sunnuntaina mennään käymään Vikin luona San Ramonissa. Whee!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti