...Ja aloitin sen tosiaan heräämällä klo 5.15 ja riipaisemalla läheiselle (5 min kävelymatka) kuntosalille. Yllätyin positiivisesti, sillä sali oli ihan ok. Kyllä siellä voi perustreenin tehdä, mitä nyt vähän vanhoja jotkut värkit. Ja puhumattakaan niistä äijistä, jotka siellä tihkuvat testosteronia! Ihan kuin ei muuten herättäisi täällä huomiota, pitää vielä tunkea itsensä sellaiseen paikkaan, missä kaikista machoista machoimmat ovat. No, meitsi näyttää niille, mistä suomalaiset naekkoset on tehty! Olin salilla tunnin, ja ehdin silti ihan hyvin bussiin, vaikka kävin kotona suihkussa. Huomenna mennään Jenskan kaa lenkille aamulla! Täällä nimittäin oli ihan sikana porukkaa lenkkeilemässä silloin, kun mentiin salille. Ei ole vielä liian kuuma.
Päivällä oli töissä niin tylsää, että olisin tahtonut nukkua, mutta en saanut unta. Huomenna otan ehkä sosiaalityön pääsykoekirjan mukaan. Edes jotain hyödyllistä tekemistä... Haen ehkä tänäkeväänä opiskelemaan sosiaalityötä Jyväskylään ja Tampereelle, mutta aion kuitenkin suorittaa nämä nykyiset opinnot loppuun. Eihän tässä ole enää kuin vuosi ja oppari! Viimeinen syksyn harkkakin tulee tehtyä aiemmin vissiinkin.
Saatan kyllä pamahtaa atomeiksi, jos tuohon työnkuvaan ei tule pian muutosta! En jaksa istua/lukea/pyöritellä päätäni ja hohhailla. Laululeikkimistäkin joutuu välillä rajoittamaan jo siksi, että minulla ei kestä ääni. Yhyy. Ehkä ensi viikolla on jotain uutta tiedossa (SORMETVARPAATNENÄTPYSTYYNSIELLÄMULLE!) Muillakin on ongelmia harkkojensa kanssa, tylsyyttä ja epämääräisiä/turhia työtehtäviä. Onneksi ollaan sentään NICASSA, eikä Suomessa ;)
Voisinpa tässä pian kirjoitella teille hieman infoa tästä Matagalpa-citysta, jotta hahmotatte paremmin meidän elämää. Nyt täytyy feisbuukata, ettei tule viekkareita...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti